Tausta ja palvelut

One stop

content shop

TERA VISIONS

GSM +358 400 465 331
E-mail bo@teravisions.fi

CV

Bo Ingves toimittaja

Toimittaja käytettävissänne

 

Kuka

Nimeni on Bo Ingves ja teen haastavia juttuja vaikeista asioista helposti ymmärrettävään muotoon. Tera Visions Oy Ab on vuonna 1996 perustamani yhden miehen yritykseni

 

Historiani lyhyesti

Minulla on yliopistopohjainen toimittajakoulutus ja olen vuodesta 1985 työskennellyt journalistina, kirjoittaen pääsääntöisesti taloudellis-teknillisiä juttuja. Freelanserina olen vuosien saatossa tietenkin kirjoittanut artikkeleita mitä erilasisista aiheipiireistä. Olen jatkuvasti opetellut kuvaamista ja lehdentaittoa. Tein ensimmäisen nettisivuni vuonan 1996 eli olen kasvanut Internetin kanssa.

 

Oltuani 20 vuotta vapaana toimittajana, KSF Media palkkasi minut toimittajaksi ja taittajaksi vuonna 2011. Vuodesta 2013 olen toiminut Forum för ekonomi och teknik -nimisen lehden vt. toimituspäällikkönä ja taittajana. Sijaisuus päättyi elokuussa 2016 ja siksi olen taas siirtynyt mediayrittäjäksi syyskun alusta.

 

Mitä tarjoan

Kysy palveluitani jos tarvitset kokeneen toimittajan tekemään helposti luettavia tekstejä vaikeista aiheista, erityisesti yrityksistä, taloudesta tai tekniikasta. Juttuja toimitan suomeksi, ruotsiksi sekä aihealueista riippuen myös englanniksi.

 

Olen myös kokenut lehden taittaja sekä kuvaaja ja olen vastannut kokonaisten julkaisujen ja kirjojen teosta.

 

Lisäksi olen virallinen kääntäjä suomi-ruotsi. Käännöstyössäni pyrin tekstin sisällön välittämiseen, enkä sanatarkkaan replikointiin.

 

Työkalut

Työkalupakistani löytyy mm. Creative Suite, Microsoft Office sekä Nikon 7200 ja laadukkaat objektiivit.

 

Muutama linkki

 

Viimeisin ja viimeinen tekemäni Forum, elokuu 2016

 

Tuore tekemäni mainosinsertti Forumissa

 

Forum Businesslehti kotisivu

 

JUTTUJA

ARTIKLAR

STORIES

 

KUVAUSTA

FOTOGRAFI

PHOTO

TAITTOA

LAYOUT

DESIGN

TUOTEVIESTINTÄÄ

PRODUKTKOMMUNIKATION

PRODUCT COMMUNICATION

Yhteystiedot – Kontakt – Contacts

 

Tera Visions Oy Ab

Rauhankatu 15 C 5

06100 Porvoo

 

0400-465 331
bo(at)teravisions.fi

www.teravisions.fi